Bisons otti voiton Kobrista – playoff-paikasta pelataan lauantaina Loimaalla

Bisons – Kobrat 106–80 (32–17, 27–21, 21–16, 26–26) – Ottelu pelattiin 10.3.2026 klo 18:30

Bisons otti elintärkeän kotivoiton Kobrista ja piti pudotuspelitoiveensa elossa. Loimaalaisjoukkue hallitsi ottelua alusta loppuun eikä päästänyt vieraita missään vaiheessa johtoon. Kobrille pelin teki hankalaksi erityisesti Bisonsin erinomainen heittopeli: kahden pisteen heitot upposivat 55,3 prosentin tarkkuudella (26/47) ja kolmoset peräti 50 prosentin tarkkuudella (13/26).

K-Citymarket Loimaan isännöimän ottelun jälkeen katseet kääntyvät lauantaihin, jolloin Kataja saapuu Loimaan liikuntahalliin taistelemaan pudotuspelipaikasta.

Ottelu alkoi Bisonsin komennossa, kun Jalin Anderson teki pelin kahdeksan ensimmäistä pistettä. Kobrat pääsivät kaventamaan tilanteeksi 8–3, mutta kotijoukkue vastasi nopeasti ja kasvatti johdon 16–6:een. Kahdeksan minuutin pelin jälkeen Onni Mäkysen kolmonen vei Bisonsin jo 27–11 johtoon, mikä pakotti Kobrien päävalmentaja Ville Turjan aikalisälle. Aikalisäkään ei kuitenkaan pysäyttänyt kotijoukkueen hyökkäystä, ja ensimmäinen neljännes päättyi Bisonsin 32–17 -johtoon.

Toinen neljännes alkoi jälleen vahvasti kotijoukkueelta, kun Robert Hall III, Dean Keeler ja Anderson kirjauttivat taululle jakson viisi ensimmäistä pistettä. Neljän minuutin kohdalla entinen Bisons-pelaaja Antto Nikkarinen yritti tuoda Kobria takaisin peliin kahdella peräkkäisellä kolmosella ja kavensi eron 42–27:ään, mutta Bisons ei tästä horjunut. Onni Mäkynen katkaisi Kobrien 6–0-juoksun illan kolmannella onnistuneella kolmosellaan. Kotijoukkue oli vahva myös jakson lopussa ja voitti neljänneksen 27–21, joten pitkälle tauolle siirryttiin Bisonsin 59–38 johdossa.

Toisen puoliajan alussa pelin tempo hieman rauhoittui ja Kobrat pääsivät paremmin mukaan otteluun. Kuuden minuutin kohdalla kolmannen neljänneksen pisteet olivat tasan 13–13, mutta Keeler ja Mäkynen onnistuivat peräkkäisissä hyökkäyksissä ja kasvattivat johdon tilanteeseen 77–51, mikä pakotti Kobrat jälleen aikalisälle. Jakson viimeiset minuutit olivat vähäkorisia ja viimeiselle tauolle lähdettiin lukemissa 80–54.

Viimeiseen neljännekseen lähdettiin turvallisessa 26 pisteen kotijoukkueen johdossa, mikä näkyi myös pelin luonteessa. Puolustuspäässä tempo hieman laski ja molemmissa päissä nähtiin useita helppoja korintekotilanteita. Bisonsille tämä sopi hyvin, sillä se mahdollisti avainpelaajille kevyemmät minuutit ennen lauantain tärkeää Kataja-ottelua.

Ottelun viimeisen korin teki Onni Mäkynen, joka viimeisteli hyökkäyslevypallon jälkeen kaksi pistettä taululle ja sinetöi loppulukemiksi 106–80. Samalla Mäkynen kirjasi uuden Korisliiga-uransa piste-ennätyksen 18 pistettä.

Mastomäki katsoo kohti lauantain ratkaisua: ’Nyt pelataan pudotuspelipaikasta’”

”Kaikki pelaajat vastasivat tänään hienosti huutoon ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Teemanamme oli saada vauhtia takaisin pelaamiseen, ja siinä parannettiin selkeästi. Lauantaina meillä on edessä kauden suurin peli, jossa pelataan pudotuspelipaikasta. Olemme Loimaan liikuntahallissa voittaneet kaikki alemman loppusarjan pelit ja tuota samaa peli-ilmettä tarvitsemme nytkin.”

Ottelun parhaat:

Bisons – Onni Mäkynen

Mäkynen paransi Korisliiga-uransa piste-ennätystä ja oli yksi kotijoukkueen näkyvimmistä onnistujista.
Tilastot: 21 min, 18 pistettä (2p 2/5, 3p 4/4, 1p 2/2), 6 levypalloa, 1 syöttö, 2 torjuntaa. Tehokkuuslukema 23.

Kobrat – Tamenang Choh

Choh oli jälleen Kobrien selkeä johtohahmo. Hän keräsi hurjat tehot: 31 pistettä, 14 levypalloa, 4 syöttöä, 1 riisto ja 1 torjunta.

Tevaun Kokko oli tilanteessa liian nopea Kobrien Juho Lehtorannalle


Taisto pudotuspeleistä jatkuu lauantaina


Bisons – Kataja 14.3.2026 Klo 18:00 – Ovet auki: 17:00

Bisonsin ja Katajan välinen ottelu on lauantaina äärimmäisen merkityksellinen molemmille joukkueille. Panokset ovat selvät: mikäli Bisons voittaa ottelun yli 12 pisteellä, ratkaisu pudotuspelipaikasta siirtyy viimeiselle kierrokselle. Katajan voitto puolestaan varmistaisi joensuulaisten pudotuspelipaikan, ja alle 12 pisteen tappio riittäisi myös katkaisemaan Bisonsin playoff-haaveet.

Tämä tekee jokaisesta korista merkityksellisen ja lupaa ottelusta todellisen jännitysnäytelmän.

Kataja saapuu Loimaalle voitto alla, sillä joukkue kaatoi viime tiistaina Kouvot kotonaan selvin numeroin 112–88. Ottelussa joensuulaiset hallitsivat erityisesti levypallopeliä voittaen levypallot 45–28 ja hyökkäyslevypalloista syntyneet pisteet peräti 25–1. Lisäksi Kataja juoksi tehokkaasti nopeita hyökkäyksiä, jotka kirjattiin 33–24 Katajalle.

Ennen Kouvojen kohtaamista Kataja pelasi Pyrintöä vastaan Tampereella ja kärsi 82–71 tappion. Tuossa ottelussa Katajan kompastuskiveksi muodostuivat menetykset sekä heikko kolmen pisteen heittoprosentti (5/25, 20 %).

Viime kohtaamisen jälkeen Kataja on vahvistanut rosteriaan Rahlir Hollis-Jeffersonilla. Kolmessa ottelussa laituri on pelannut noin 20 minuuttia per peli ja kerännyt keskimäärin 12,7 pistettä, 5,3 levypalloa ja 2,0 syöttöä. Hänen +/- -lukemansa on ollut joukkueelle +4,3.

Bisonsin ja Katajan tämän kauden keskinäiset ottelut ovat olleet tasaisia: jokainen peli on ratkennut alle kahdeksan pisteen erolla. Otteluissa on nähty myös selviä kymmenminuuttisia jaksoja, joissa toinen joukkue on onnistunut tekemään ison eron. Kaikki kohtaamiset ovat kuitenkin olleet viihdyttäviä ja tasaisia kamppailuja.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattiin 14.2., jolloin Kataja vei voiton Joensuussa lukemin 86–74.

Seuraa näitä

Bisons – Tevaun Kokko

Bisons tarvitsee lauantaina tehokkaimman pistemiehensä onnistumisia. Kokko on ollut koko kauden yksi Korisliigan parhaista kotimaisista pistemiehistä 20,1 pisteen keskiarvollaan. Heittoprosentit kertovat tehokkuudesta:
2p 46,1 %, 3p 39,4 % ja vapaaheitot 84,4 %. Lukemat oikeuttavat hänet koko liigan pistetilaston neljännelle sijalle.

Kataja – De’Vion Harmon

Katajan pelin moottori on Korisliigan pistetilaston kärkimies. Harmon on tehnyt tällä kaudella huimat 28,2 pistettä ottelua kohden – poikkeuksellinen lukema modernissa Korisliigassa. Hänen heikoin pistesuorituksensa tällä kaudella on ollut 13 pistettä ja paras peräti 40 pistettä. Harmon pystyy voittamaan otteluita lähes yksin, mutta jos heittopeli ei kulje, voi se näkyä nopeasti koko joukkueen otteissa.

Ottelu saattaa olla kauden 2025–2026 viimeinen kotiottelu, joten Bisons toivoo Loimaan liikuntahalliin runsaslukuista kotiyleisöä pitämään tunnelmaa yllä.

Otteluisäntä: Junttilan Tila Oy
Bisons – Kataja 14.3.2026 Klo 18:00 @Loimaan liikuntahalli
Ottelu näkyy myös Ruutu+ Urheilu:sta Klo 17:50 alkaen

Lue lisää

Bisons päätti kauden voitolla Lahdesta ja varmisti sarjasijoutuksensa 9. sijalle
Bisons taipui Katajan paineesta ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle
Bisons otti voiton Kobrista – playoff-paikasta pelataan lauantaina Loimaalla
Bisons isännöi Kobria kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa
Bisons ei onnistunut ryöstöretkellä Kouvolassa
Kouvot isännöi Bisonsia torstaina