Miesten Korisliigaan viime kauden päätteeksi takaisin noussut Bisons Loimaa on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset nousijajoukkueessa pelanneiden Eemeli Hollon, 22, ja Aapeli Syrjämäen, 24, kanssa.
Loimaan Korikonkareiden kasvatti ja koko uransa tähän mennessä Loimaalla pelannut Hollo nousee Bisonsin mukana nyt toista kertaa Korisliigaan. Viime kaudella Miesten 1. divisioonassa rotaatioon toden teolla murtautunut Hollo osoitti kyvykkyytensä etenkin kolmen pisteen heittämisen ja puolustuspelin osalta. Hollo on mielissään jatkosopimuksesta kotikaupunkinsa joukkueen kanssa.
“Todella hyvillä fiiliksillä kohti Korisliiga-kautta. Tällä kaudella on tarkoituksena lyödä itseni läpi myös Korisliiga-tasolla. Kesään sisältyy runsas määrä harjoittelua ja tarkoituksena on monipuolistaa henkilökohtaista pelaamista”, kommentoi Hollo.
Viime kaudeksi Loimaalle saapunut Aapeli Syrjämäki on niin ikään solminut sopimuksen jatkosta Biisoneiden kanssa. Peräti 214-senttinen Syrjämäki tilastoi viime kaudella keskimäärin yhdeksän pistettä ja kuusi levypalloa ottelua kohti. Hyvinkään Pontevan kasvatti tuo päävalmentaja Juri Heinämäen mukaan mielenkiintoisen palasen Bisonsin ensi kauden rosteriin.
“Aapeli on erittäin mielenkiintoinen palanen ensi kauden joukkueeseen. Hän tuo monipuolisen vaihtoehdon pelipaikoille 3–5. Molemmat näistä nuorista herroista ovat sitoutuneet isoon työmäärään kesällä ja olen varma, että he ovat valmiita syksyllä Korisliiga-kauden alkaessa!”
Bisons on nyt julkaissut ensimmäiset kiinnitykset ensi kauden joukkueeseen. Toimistolla on kynä sauhunnut viime aikoina, ja odotettavissa on lisää sopimusuutisia lähiaikoina.