Bisonsin jatkosarja voitokkaasti käyntiin

Miesten Korisliigan ylempi jatkosarja sai Bisons Loimaan kannalta voitokkaan alun, kun joukkue matkusti keskiviikkona Joensuuhun Kataja Basketin vieraaksi. Kaksi kertaa tällä kaudella parempi ollut Kataja oli ottelussa ensimmäisellä puolikkaalla Bisonsia parempi, mutta erinomaisen toisen puolikkaan turvin Bisons vei sarjapisteet mukanaan saviseudulle lukemin 85-91.

Kaksi viikkoa sitten edellisen kerran Joensuuhun matkannut Biisonilauma oli ottelun alussa lievästi vastaantulijana. Isännät repäisivät ensimmäisen jakson aikana jo kymmenen pisteen kaulan, kunnes Bisons heräsi kamppailuun. Toisen jakson alkuun Bisons nykäisi vahvan 15-2 -runin siirtyen ottelussa johtoon. Ensimmäisen puolikkaan ailahtelevuudesta kuitenkin kertoo se, että Kataja pääsi vielä yhdeksän pisteen karkumatkalle ennen pitkää taukoa.

Päävalmentaja Konsta Mastomäki korosti puoliajalla kontrollin merkitystä ottelun edetessä. Bisons saikin ottelun tempon haltuunsa kolmannella jaksolla ollen vakuuttava molemmissa päissä kenttää. Kauden parasta peliään esittäneen ja Biisonilauman parhaana palkitun Tevaun Kokon (28p/5l/2s) johdolla Bisons sai ottelun haltuunsa. Korin alla Rautahammas vs. Predator -kamppailun nimiinsä vienyt Jeremiah Wood (22p/8l/12s) jätti Katajan ison miehen Hannes Pöllän (12p/8l) toistuvasti kakkoseksi, kun Bisonsin juuri 40 vuotta täyttänyt konkarisentteri oli alati vaarallinen pallon kanssa.

Viimeisellä jaksolla Bisons karkasi parhaimmillaan kymmenen pisteen karkumatkalle, mutta Kataja ei myynyt kuortaan halvalla. Peräti 53 pistettä toisella puoliajalla jauhanut Biisonien hyökkäyspeli oli kuitenkin liikaa kotijoukkueelle. Bisons onnistui kolmen pisteen heitoissa peräti 55% tarkkuudella (10/18) Katajan jäädessä vastaavassa kategoriassa ainoastaan 18% lukemiin (5/27). Kokko heitti kaukoheitot 75% tarkkuudella (6/8), aiheuttaen jatkuvaa päänvaivaa Katajan puolustukselle.

Päävalmentaja Mastomäki oli tyytyväinen ylemmän jatkosarjan lähtiessä voitolla käyntiin.

– Täytyy olla erityisen tyytyväinen toisen puoliajan esitykseen. Saimme Katajan hyökkäyspelin kontrolliin ja ottelun tempoa hallintaamme, joka antoi mahdollisuuden voittoon. Saimme omassa hyökkäyksessämme luotua hyviä heittopaikkoja ja myös hankalista paikoista saimme tänään palloa koriin. Kolmen pisteen heittoprosentti on kauden parasta ja siihen tulee olla erittäin tyytyväinen.

Bisons jatkaa kauttaan lauantaina, kun Loimaan liikuntahallille saapuu vieraaksi keskiviikkona kotitappion Uudenkaupungin Korihaille kärsinyt Salon Vilpas. Mastomäki tähyää joukkueineen kohti pudotuspelien kotietua.

– Tasaista vääntöä tulee olemaan läpi jatkosarjan, kun joukkueet pelaavat paljon ristiin ja kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Katseemme on joukkueena tiukasti kotiedussa ja siinä, että olemme valmiina kun pudotuspelien aika on, Mastomäki päättää.

Raportti: Ilari Uusitalo

Lue lisää

Korihait jälleen Bisonsia vahvempi
Karhubasket karkasi viimeisellä neljänneksellä
Seagulls kolmannen kerran Bisonsia vahvempi
Uusi pelipäivä Bisons-Vilpas: ke 12.3. klo 18:30
Bisons vs Seagulls 5.2. pelataan Forssassa – ottelu on ilmaispeli
Tarkempaa tietoa lauantain 1.2. peruutetusta ottelusta Bisons – Vilpas!