Bisonsilla kehno paluu kotiparketille

Miesten Korisliiga jatkui Bisons Loimaan osalta tiistaina, kun se sai vieraakseen sarjakakkosen, Kouvolan Kouvot. Ensimmäisen kympin jälkeen ottelu oli vieraiden näytöstä ja Kouvot veivät sarjapisteet Kymenlaaksoon lopuilta tylyin 68-102 -lukemin.

Bisonsin joukkueen läpikäynyt koronavirus aiheutti kotijoukkueelle hankalat lähtökohdat otteluun. Joukkue ei ollut harjoitellut noin kahteen viikkoon yhdessä kuin pari kertaa ja se näkyi myös kentällä. Etenkin puolustuspäässä tulleet kommunikaatiokatkokset sekä hyökkäyspäässä kertyneet lukuisat menetykset olivat ottelun kuva koko illan.

Kouvojen nopea ja tehokas hyökkäyspeli yhdistettynä hyvin toimineeseen puolustukseen aiheuttivat Biisoneille jatkuvasti hankaluuksia. Vieraista etenkin Amir Hinton (23p/5l) sekä Isiah Osborne (18p/4l/4s) olivat vaikeita pideltäviä läpi ottelun. Kotijoukkue Bisonsin onnistujia olivat kapteeni Juho-Matti Henttonen (14p/3l), Zach Copeland (16p/4l) sekä parhaana palkittu Thomas Vehmanen (14p).

Bisonsin päävalmentaja Darko Mihajlovic oli luonnollisesti pettynyt omiensa esitykseen. – Emme missään vaiheessa löytäneet rytmiä. On turha selitellä, mutta joukkueemme läpi käynyt tauti näkyi yksittäisten pelaajien vireystilassa ja fyysisessä olemuksessa. Toivon, että pääsemme nopeasti täyteen kuntoon ja voimme jälleen harjoitella normaalisti. Kauden tärkeimmät pelit ovat vielä edessä.