Runkosarjan ensimmäinen osa melkein ohi – missä menee Bisons?

Koronaviruksen aiheuttaman tauon aikana on hyvä katsoa yleistilannetta ja pohtia, missä Bisons menee tällä hetkellä. Päävalmentaja Darko Mihajlovicin miehistö on sarjataulukossa sijalla 11, mutta se ei kerro koko totuutta.

Korisliigaan palaaminen on mennyt Bisonsin osalta kilpailullisesti kaksijakoisesti. Toisinaan joukkue on onnistunut haastamaan ”isoja” todella hyvin, mistä hyvänä esimerkkinä joulukuun alussa vasta jatkoajalla kärsitty tappio Helsinki Seagullsille. Toisinaan joukkueen pelaaminen on sakannut pahasti, jolloin luvut ovat olleet taululla rumia paikka paikoin. Tästä hyvänä esimerkkinä marraskuussa kärsitty ruma tappio Tampereen Pyrinnölle, jonka Bisons kuitenkin onnistui voittamaan kauden avausottelussa kotiluolassa.

Kokoonpanossakin on ollut muutoksia, vaikkakin verrattain vähällä Bisons on selvinnyt. Isossa päässä kauden aloittanut Kazembe Abif vaihtui Jonathan Gallowayhin. Vaikka Gallowayn tilastot eivät välttämättä tavanomaisen katsojan silmään näytä kummoiselta 210-senttiseksi jässikäksi, on hän tuonut puolustuspäähän rutkasti enemmän luottoa edeltäjäänsä nähden. Laituri Andre Norris jr. sai niin ikään siirtyä sivuun marraskuun alkupuolella ja tilalle hankittiin kombo-takamies Zach Copeland. Uusin Biisoni on tuonut juuri niitä kaivattuja ominaisuuksia joukkueeseen, joilla hyökkäyspään tekeminen on avautunut huomattavasti. Korintekouhka sekä kaukoheittouhka ovat Copelandin tulon myötä saaneet uuden ulottuvuuden Bisonsin tekemisessä.

Bisonsin suomalaisosasto on vastannut huutoon kiitettävästi. Kapteeni, ”pääbiisoni” Juho-Matti Henttonen pelaa läpimurtokauttaan ja Henttosen nimi pyöriikin keskusteluissa sarjan parhaan suomalaisen sentterin tittelistä. Kouvojen Hannes Pöllä ja muun muassa Katajan Mikael Laihonen tarjoavat toki kovan kilpailun, mutta Henttonen on ehdottomasti murtautunut kotimaisten isojen pelaajien eliittiin.

Kotimainen laituriosasto Vesa Heinonen, Teemu Knihtinen, Sami Tahvanainen ja Joona Airenne ovat jokainen täyttäneet oman ruutunsa kiitettävästi kuluvalla kaudella. Välillä jopa sentterin paikalla vieraillut Airenne on tuonut isoille pelaajille tärkeitä huiliminuutteja loukkaantumisten haitatessa Bisonsin pelaavaa rotaatiota. Kokenut Heinonen tuo omalla johtajuudellaan rauhallisuutta Bisons-miehistöön siinä, missä Knihtinen ja Tahvanainen ovat tuoneet juuri niitä avuja, mitä varten heidät Loimaalle hankittiinkin.

Kun runkosarjaa on pelaamatta viisi ottelua ennen kuin joukkueet jaotellaan ylempään ja alempaan loppusarjaan on Bisonsilla edessä mielenkiintoinen kevätpuolisko. Etenkin alemman loppusarjan onnistuessa voi Bisons pelata jopa viimeisistä pudotuspelipaikoista, mutta toisaalta selkään hönkii myös Uudenkaupungin Korihait, jos satamakaupungin koripalloylpeys saa pelinsä rullaamaan. Bisons on tällä hetkellä kolme voittoa Korihaita edellä ja joukkueet tulevat hyvin todennäköisesti kohtaamaan vielä kolme kertaa tällä kaudella.

Bisonsin kausi jatkuu näillä näkymin keskiviikkona 19.1. kun joukkue matkustaa Nokialle kovavireisen BC Nokian vieraaksi. Edellinen joukkueiden kohtaaminen päättyi Loimaalla Bisonsin seitsemän pisteen voittoon, mutta Nokian kokoonpano on muuttunut rutkasti viime kohtaamisen jälkeen. Ottelu alkaa Nokian palloiluhallilla kello 18.30 paikallista aikaa.