Bisons vierasvoittoon ensilumien keskeltä Lapualla

Lopputulos: 91–102 (21–25, 20–18, 23–32, 27–27)

Lapuan Kobrien ja Bisons Loimaan kohtaaminen tarjosi perjantai-illan ensilumien keskelle vauhdikkaan ja tasaisen ottelun. Bisons pelasi alusta asti kurinalaisesti ja pysyi koko ottelun johtoasemassa, vaikka piste-ero vaihteli suuristakin jaksoista tiukkoihin hetkiin. Loimaalaisten ehjä suoritus riitti lopulta tärkeään 11 pisteen vierasvoittoon.

Bisons aloitti vahvasti

Ottelun alku oli Bisonsilta erinomainen: Tomas Pihlajamäki avasi pelin kahdella onnistuneella vapaaheitollaja. Bisons aloitti ottelun kolmella peräkkäisellä pallonriistolla ja karkasi 10–0-johtoon, mikä pakotti Kobrat-valmentaja Ville Turjan aikalisälle.

Lapuan kannalta alku vaikutti huolestuttavalta, sillä joukkueen avainpelaaja, sentteri Efton Reid III, otti jo toisen virheensä varhain. Bisons jatkoi vahvaa tekemistä, mutta Kobrat pysyivät avausneljänneksessä mukana ennen kaikkea onnistuneiden kolmosten ansiosta. Dean Keeler pelasi erittäin vahvan ensimmäisen jakson: 8 pistettä (100 % pelitilanneheitot) ja 5 levypalloa.

Tasainen toinen neljännes

Toinen neljännes eteni tasaisemmin. Bisonsin tehokkain pelaaja oli jälleen kerran Tevaun Kokko, joka teki jaksolla 7 pistettä. Kobrien puolella vireessä oli joukkueen pelintekijä Jaquan Carlos (6 pistettä), joka piti kotijoukkuetta mukana omalla energiallaan.

Bisonsin puolustus tiivistyi, mutta Kobrat onnistuivat pysymään iskuetäisyydellä erityisesti Reidin ja Marttisen onnistumisilla. Tauolle mentiin lukemissa 41–43 vierasjohdon pysyessä niukkana.

Bisons repäisi ratkaisevan eron kolmannessa

Kolmas neljännes oli Bisonsilta ottelun paras. Tomas Pihlajamäki aloitti jakson riistolla ja lay-upilla ja jatkoi heti perään kolmosella ja toisella lay-upilla — 7 pistettä parissa minuutissa.

Myös Jalin Anderson dominoi jaksoa tehden 9 pistettä ilman heittomissejä. Kobrien Reid ja Carlos yrittivät pitää peliä tasaisena, mutta Bisons oli selvästi terävämpi ja vei jakson 23–32. Bisons oli eirnomainen juoksemaan kenttää sekä riistämään palloa Kobrilta. Viimeiseen neljännekseen lähdettiin tilanteessa 64–75.

Päätösneljännes: Kokko sinetöi voiton

Yhdeksän pisteen johto on usein hankala — riittääkö se, vai tuleeko hermostunutta pelaamista? Tällä kertaa Bisons vastasi huutoon. Tevaun Kokko otti jakson haltuunsa ja teki 16 pistettä joukkueensa 27 viimeisestä pisteestä.

Bisons rakensi nopeasti 21 pisteen eron, mutta Kobrat eivät taipuneet. Aikalisän jälkeen kotijoukkue iski 13–5-runin, jota vauhditti Miikka Marttisen kolme peräkkäistä kolmosta (yhteensä 5/6). Kolme minuuttia ennen loppua Kobrat olivat nousseet jo kuuden pisteen päähän, mutta Bisonsin kurinalaisuus ja laadukkaat ratkaisut riittivät viemään vierasjoukkueen 11 pisteen voittoon.

Pelaajahuomiot

Bisons

  • Vesa Heinonen: illan ilopilkku – 11 pistettä, 3/3 kolmoset ja 5 hyökkäyslevypalloa. Tehokkuusindeksi16 vain 23 minuutissa.

Kobrat

  • Miikka Marttinen: 17 pistettä ja komeat 5/6 kolmoset – piti kotijoukkueen mukana tärkeillä hetkillä.

Yhteenveto

Kobrat ja Bisons tarjosivat viihdyttävän ja loppua kohden jännittäväksi kiristyneen ottelun. Lopputulos ei täysin kerro pelin tasaisuutta — Kobrat taistelivat loppuun asti ja ansaitsevat siitä kunnian. Bisons puolestaan onnistui löytämään ehjän 40-minuuttisen kahden vaikean kotiottelun jälkeen.

Toki puolustuspäässä riittää kuitenkin tehtävää: kymmenen ottelun jälkeen Bisons on päästänyt keskimäärin 89,9 pistettä per ottelu.

Päävalmentaja Konsta Mastomäki (Bisons):

”Peli oli aikamoista vuoristorataa. Saimme voitto ja meillä oli paljon hyviä hetkiä, jolloin teimme asioita oikealla intensiteetillä, mutta emme pystyneet vielä pelaamaan ihan 40 minuuttia. Aina kun saimme johtoaseman, päästimme kotijoukkueen takaisin mukaan peliin keskittymisen herpaantumisen takia, mutta silti vierasvoittoon täytyy olla ehdottomasti tyytyväinen.”

”Teukalla” oli useasti joutsenen kaula pystyssä – 26 pistettä ja Peräti 5/12 kolmen pisteen heitot Lapuan illassa

Lue lisää

Bisons vierasvoittoon ensilumien keskeltä Lapualla
Bisons jäi Pyrinnön kyydistä jo ensimmäisellä puoliskolla – Perjantaiksi Lapuan vieraaksi
Bisonsin kotivoittoputki katkesi – Seagulls vei pisteet Loimaalta
Bisons haastaa kuuden ottelun voittoputkessa olevan Helsinki Seagullsin
Kataja taipui Biisonilauman edessä – Kauden ensimmäinen vierasvoitto
Bisons suuntaa pitkälle vierasmatkalle Joensuuhun – Kataja hakee kauden avauskotivoittoa